sunnuntai 28. elokuuta 2011

Viikonvaihteen tuotoksia

Arkipäivät kuluvat taas varsin tiiviisti tilaustöiden parissa, mutta viikonloppuisin olen antanut itselleni luvan tehdä hyvällä omallatunnolla (ja ajan salliessa..) vähän muutakin.
Hahmottelin oman versioni suloisesta Bambista, ja se päätyi tällä kertaa liivimekon etumukseen. :)


Bambi olisi toki voinut olla hieman vaaleampi kuten eläin lienee luonnossakin, mutta vaaleanpunaisen kaveriksi sukalaanruskea on vaan ihan lyömätön... joten sitä piti tähän versioon ainakin kokeilla. :)
Myös kantit olisivat yhtä hyvin voineet olla ruskeat.
Liivimekko sai parikseen sydäntrikoopaidan, ja kokoa tällä setillä on noin 98cm.


Ostin joskus kauan sitten oliivinvihreää joustofroteeta jostain... olisiko ollut Metsola? Ihan varma en nyt ole. Jokatapauksessa kankaan sävy olikin kuvasta poiketen jotenkin aika tympeä ja synkkä, ja kangas on pyörinyt hyllyssä pidemmän aikaa vailla käyttötarkoitusta.

Kukaan asiakaskaan ei ihme kumma ole kysellyt "tympeän oliivia joustista"... :D

Tein sitten pienimmälle arkipöksyt, ja jotain piristystä kehittääkseni reisitaskut ja resorit poltetulla oranssilla.
Ja juu, kangasta tosiaan riittää edelleen..!

Paita on tuota tosi ihanaista maatilatrikoota. :)


Vielä yksi ihka uusi kokeilu, eli kangasvärillä painettu "STAR" housujen pepussa, seuranaan applikoitu pikku tähti. En olekaan aiemmin käyttänyt kangasvärejä velouriin.
 Näiden housujen koko n. 74-80cm.


Ja vielä pari viime viikon juttua, eli Småfolkin haalarikuosiin sopiva omppupipo, sekä minilisko (hurjan pieneen) 44cm hattuun. :)


P.S. Odottaviin sähköposteihin koetan vastailla huomenissa.
Arvontavoittaja Nitta ei ole ottanut yhteyttä... odottelen vielä hetken ja jos ei mitään kuulu, arvotaan uusi voittaja.
Lappukoppa kun on edelleen tallella takan päällä, odottamassa tulevaa virkaansa pesän sytykkeenä. :)

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Talveen

Pienen sivujuonteen jälkeen takaisin raiteille ja asiaan. :)

Pörröpipoja ja -malleja on kyselty, joten tein testikappaleen valkoisesta teddystä yhdistettynä vaaleanpunaiseen fleeceen.
Sydän on samaa fleeceä kuin vuori, ja tikattu suoralla ompeleella reunoistaan. Malli on kiva myös pojille, esim. tähdellä.
Toki hattu käy sellaisenaankin, ilman mitään kuvaa.


Testikipale on paras noin 53-senttiseen päähän, ja odottaa uutta omistajaa 20e hintaan. (-varattu!) 
Tilaustyöt ovat parisen euroa enemmän. 

Pörrökankaasta löytyy valkoisen lisäksi tällä hetkellä kinuski, luonnonvalkoinen ja tummanruskea. Lisää tulee kysynnän mukaan. Myös fleece-värejä kertyy pikkuhiljaa lisää hyllyyn, kun vinkkaatte toiveistanne. :)


Velourpipoihin saa myös fleecevuorin, ja niihin voi applikoida kuvia. Malleja löydät mm. täältä. :)

perjantai 19. elokuuta 2011

Lämmikettä syksyyn

Pipoja on taas tehty vinot pinot, syksy siis taitaa tosiaan olla tulossa.
Muutamat suosikkini pääsivät kameraan saakka ennen postilaatikkoon sujahtamistaan, mutta niin paljon toki tulee toistoakin, etten kaikkia töitäni kuvaa.

Melkein kaikki näistäkin kuvista on jo nähty mm. kevään pipoissa, mutta nyt leikitellään sentään hieman erilaisilla väriyhdistelmillä.

Apinapipo hempeän vaaleanpunaisena, seuranaan sydämet. <3


P.S. Oikeanpuoleinen harmaa hiippapipo pilkkusydämellä (koko 51-52) etsisi uutta kotia hintaan 18e postikuluineen.
(Muoks. tämä kappale VARATTU.)

(Hankin tuota pilkkukangasta pienen palan ihan applikointeja ajatellen, eli ottakaapa yhteyttä mikäli kiinnostaa. Kangas sopii mainiosti ainakin joihinkin Cuppiksen asuihin esim. juuri sydämen muodossa. :))

Tähtiä on myös syntynyt. Tässä nyt ihan perus musta/valkoinen, mutta esimerkiksi turkoosi ja suklaanruskea olivat myös aivan ihana pari keskenään!


Pörriäinen kukan kera.


Rusettipipo, joka on tehty ihan asiakkaan itsensä piirtämän kuvan pohjalta.


Ja pandapeppupöksyt vauvalle. Voisin kuvitella, että ainakin konttaavan lapsen päällä nuo ovat aika hauskat. :)


Loppuun vielä yksi vähän "erikoisempi" työ. 
Tämä paita matkasi pojalle, joka oli eläinpuistoreissulla ihastunut saukkoihin.

Saukon väriksi sovittiin tuollainen hieman vaaleampi ruskea, jotta erottuu paremmin turkoosista paidasta. Toiveena oli irtohäntä, ja lisäsin kuvaan vielä pomppaavan kalan.
Ja juu, en tiedä tunnistaako edes kukaan tuota otusta saukoksi jos ei sitä erikseen katsojalle mainitse, mutta parhaani yritin.. ja mikä parasta: poika taisi kuitenkin ilahtua. ;)


Talvipipoja on jonkinverran kyselty... Minulta saa pipoja esim. fleecevuorilla, tai vaikka päällisenkin fleecestä mikäli sopiva väri löytyy.
Nämä pipot ovat ok pikkupakkasilla, ja esim. kypärämyssyn kanssa saa käyttöikää jatkettua. Pörrökankaita on muutama palanen myös, niistä saa sitten astetta lämpimämpiä hattuja. :)

torstai 11. elokuuta 2011

Voittaja arvottu!

Lappusia rustailtiin jälleen ilahduttavan suuri määrä. Kommentteja kertyi pari sataa. Useimmat osallistuivat kahdella, moni kolmellakin arvalla.
Erityiskiitos linkittäneille, ansiostanne moni uusi lukija löysi blogini pariin. :)


Jokainen lapsista sai nostaa huolella sekoitellusta kopasta yhden lapun.
Ensimmäisessä arvassa luki Nitta, joten hän voittaa siis toivomansa vaatteen. :)
"Lohdutuspalkinnot" eli isot pöllöpussukat lähtevät Emmille ja Nunulle.


Voittajat, ottakaahan yhteyttä sähköpostiini yhteystietojen kera! :)

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Alea ja tyttöjen pipoja

Perhospipo irtosiivin


Sekä pupupipo, ja sydänpipo toosi pitkänä mallina (toiveesta) ja solmimisnauhoilla varustettuna. Tuollainen malli näyttää kuvassa ehkä vähän hassulta, mutta on päässä aikas kiva. :)


Laitoin shoppiin kaikista jäljellä olevista tuotteista vielä -30% alennuksen (saat tuotteen hinnan selville kertomalla nykyisen hinnan 0,7:llä).
Tällä hetkellä näyttää siltä, että valmiiden tuotteiden valmistus loppuu toistaiseksi ja keskityn ihan vain tilauksiin. :)

ARVONTA jatkuu vielä torstai-iltaan 11.8. saakka!