keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Aurinkoinen apina

...vaikka tähtihän tuossa kaverina onkin. :)


Tämä uusi velour on hiukan eri sävyä, kuin aiemmin paljon käyttämäni kirkkaampi keltainen. 
(Sitä aiempaa keltaista toki löytyy myös edelleen.)
Vuoriksi valikoitui musta trikoo, joka sopii puolestaan asun mustiin housuihin.


Piitkä häntäkiemura jatkuu sivulle saakka. :)
Hiukan hankalaa näin isoja kuvia (alunperin paitoihin ajateltuja) on joskus hattuun sovittaa, 
mutta tämän toteutus onnistui mielestäni kivasti.


Hämppis pääsi välillä keikkumaan turkoosillekin pohjalle. 
Tätä, (kuten muitakin kuvia) saa moniin eri väreihin. Tilaus onnistuu ihan kaupankin kautta, laittamalla omat toiveet lisätietoihin.
Kaikkia yleisimpiä velourvärejä löytyy hyllystä, mutta kannattaa toki ottaa yhteyttä ja varmistaa ensin, jos
mielessä on jokin tarkempi sävytoive tai erikoinen väri.
Kaikkien kankaiden kuvaaminen ja erilaisten valmiiden valikoiden muodostaminen kauppaan on iso urakka,
mutta toivottavasti aikaa löytyy jossain vaiheessa siihenkin. Tarvitsisin selkeästi lisäkädet. :)


Kukkapipo harmaanruskeana, ajateltu mm. Cupcaken vaaleanpunaiseen/pinkkiin settiin. 
  Aihe on tilattavissa tällähetkellä sähköpostitse, mutta
koska malli on ollut suosittu, koitan saada piakkoin kukkapipot verkkokauppaankin. :)


Kaikki verkkokaupasta löytyvät tuotteet eivät myöskään ole heti valmiina
vaikka kaikkien kohdalla tällähetkellä lukeekin "varastossa". Tällä sovelluspohjalla ei tuota ominaisuutta pysty itse muuttamaan,
mutta olen koettanut aika-ajoin tiedottaa että yleensä toimituksessa kuluu noin viikko maksusta, tai joskus kiireempänä aikana parikin.
(Olisi ihanaa napata valmiit tuotteet hyllyltä ja pakata postiin, mutta ne pitää kaikki ommellakin ensin. <3)

- Aurinkoista kevättä teille kaikille (tai ennemminkin sen odotusta..!) :) -

3 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Söpö apina!

Julia / Miiinullekko kirjoitti...

Niiin ihana tuo apina <3

Kanneli kirjoitti...

Miten upeita ja taitavasti ommeltuja applikointeja!