keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Joulujuttuja

Paljon pehmeitä paketteja on lähdössä pukinkonttiin eri puolille maata. Toivottavasti ne ilahduttavat käyttäjiään ja ovat mieluisia (,vaikka luonnollisesti lapsille usein ne kovat paketit ovatkin kaikkein odotetuimpia.) ;)

Tietenkin olen saanut tehdä syksyn mittaan runsain määrin pipoja, mutta jonkinverran myös erilaisia paitoja, housuja ja liivimekkoja. Myös muutama aikuisten pipo mahtuu joukkoon, aika hauskoin ideoin. Jonkinlaista kuvakoostetta näistä luvassa ehkä myöhemmin!

Tämän verran meillä oli lunta pari päivää sitten... nyt ei enää yhtään. Pari kaikkein urheinta lumiukkoa sinnittelee vielä tuolla vesisateessa.


Jotkut tilaukset ovat pikkuisen viivästyneet luvatusta, pahoitteluni siitä!
Alkuviikosta postitukseen suunnitellut pääsevät matkalle luultavasti perjantaina. Koetan kuroa aikataulua kiinni parhaani mukaan.

Sähköpostiin tähän mennessä tulleet tilaukset jotka olen luvannut jouluksi, pystyn tekemään. Viimeiset postitukset lähtevät viikolla 50 ja ovat perillä siis viimeistään jouluviikolla.
Uusia tilauksia pääsen tekemään lasten joululoman jälkeen tammikuun alussa.

Mukavaa joulun odotusta kaikille! Huomenna saa avata ensimmäisen luukun. :)

Ei kommentteja: