perjantai 27. tammikuuta 2012

Tuunausta

Eli vanhasta "uutta".

Kirppikseltä tekee joskus löytöjä!
Viimeksikin mukaani lähti paita, jonka sisään olisi leveytensä puolesta mahtunut vaikka kaksikin pikkunaperoa. Hihat sitävastoin olivat kovin lyhyet, ja malli + kunto vaatekappaleella muutenkin parhaat päivänsä nähnyt.
Ostinkin puseron vain etukappaleen vuoksi. Tiesin, että pienimmäinen ihastuisi traktoriin. :)



Alkuperäinen takakappale ei riittänyt raglanmalliin (tai olisi tullut tosi lyhyt paita), joten sen tein astetta tummemmasta velourista. Hihat myös uusiksi, samoin kanttaukset joihin valikoitui traktorin pyöriin sopiva vihreä. Tykkään lopputuloksesta, ja taatusti pieni mieskin. ;)


Sininen linja jatkuu autopaidalla, kankaana Metsolan joustofrotee. Tuosta kankaasta riittäisi vielä jollekulle ainakin yksi paita.
Kaverina harmaat velouriset reisitaskuhousut. Keltainen läpyskä toisessa taskussa on Homemade by Mom- merkki.


Lopuksi muutamia muita hyllystä löytyviä kankaita, jotka tuli samalla kuvattua.
Vasemmalta metsä-aiheinen velour, suklaanruskea autovelour, limepohjainen pesukarhujoustofrotee, sekä vihreä hippikukkafrotee.
Mitään näistä en todennäköisesti tilaa enempää, joten muutamat puserot/housut/liivimekot näistä vielä saisi. :)



5 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Hienosti päivitetty traktoripaita!

Aatsipoppaa kirjoitti...

Tosi hieno muodonmuutos paidalle! :)

Nuksu kirjoitti...

Hieno muodonmuutos paidalla, paljo paremman näköinen! :)
Ja voih, sulla on tota hippikukkaa, ite haluisin sitä vihreenä tai punasena, mutta kun mistään ei enää saa :(

Suvi kirjoitti...

Mahtava tuo traktoripaita! :) Myös tuo setti on hieno,minä jotenkin tykkään tosi paljon tuosta turkoosipohjaisesta autojoustiksesta :)

Suvi kirjoitti...

Kiitoksia kommenteistanne. :)
Nuksu: Voin myydä sulle tuota vihreää hippikukkaa ihan kankaanakin. :) Otatko yhteyttä s-postiini jos huomaat tämän!