maanantai 3. tammikuuta 2011

Mekkoja ja Maisaa

Suunnataan vähän katsetta jo kevättä/kesää kohti.

Nämä lehmä-liivimekot ovat mielestäni aika hauskoja ja ihanan raikkaan värisiä. Näihin on helppo yhdistää monen värisiä paitoja ja sukkiksia. Harmi, kun oma tyttöni on jo hieman iso tällaisiin. :)

Varmaan kevään mittaan tulen tekemään enemmänkin mekkoja, hameita ja muita kevyempiä vaatteita.


Pikkupoika sai paitaansa samasta kankaasta leikatun kukkaa mutustavan lehmän. Halusin kokeilla, miten tällainen yhdistelmä käyttäytyy pesuissa, eikä moittimista. Nyt useiden pesujen jälkeen vain lehmä alkaa olla aavistuksen haalistunut. 


Pussukoita on tullut tehtyä aina silloin tällöin muiden töiden lomassa. Löysin aivan ihanaa Maisa-kangasta, josta syntyi hauskoja kahvallisia pussukoita.
 Toisella puolella kysytään "What are you doing, Maisy?" Ja toiselta puolelta löytyy sitten vastaus, esim. "Wrapping presents"... aina kuvan mukaan.
 Näissä on monia eri kuva-aiheita aina kylpyhetkistä juhlien viettoon.
Kaikissa pusseissa on tukikangas ja vuori.


Viime keväänä tein tytölle Maisa-aiheisen tunikan. On siis vanha kuva, mutta laitetaan tähän kun kerran aiheeseen sopii. :)


Applikointitaidot on tästä parantuneet näköjään melko harppauksen. Tykkään kuitenkin tuosta taskusta, ja Maisa-hiiri on jokatapauksessa suloinen hahmo. :) 

8 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Ihania! Millonkohan mie saisin noita pussukoita tehtyä (ja sata muuta asiaa mitä on mielessä :-D). Minkälainen tukikangas noihin on hyvä laittaa? Siis se tulee ulkokankaan ja vuorikankaan väliin?

Suvi kirjoitti...

Heippa! :)
Varmaan on olemassa muitakin tapoja, mutta itse käytän silitettävää tukikangasta (mitä milloinkin sattuu hyllystä löytymään..)jonka kiinnitän tuohon päällikankaaseen nurjalle puolelle.
Jotain kannattaa mielestäni kyllä tueksi laittaa, niin tulee vähän jämäkämpi pussukka. :)

Mervi kirjoitti...

Voi miten ihania, varsinkin nuo lehmämekot :)

Mamuli kirjoitti...

Hauskan näköinen lehmämekkokangas! Ja Maisa pussukat ovat ihania....

Mieli kirjoitti...

Ihastuttavia vaatteita jälleen ja kiva Maisa-kangas sopii hienosti noihin pussukoihin. :)

Jenni S. kirjoitti...

Ihanat lehmä-vaatteet!
Ja maisa-pussukat ovat myös ihnia. Mistäs olet kangata löytänyt?

Suvi kirjoitti...

Liljankukka: www.huvikangas.fi, sieltä löytyy ihan kivoja kuvakankaita välillä. :) Tosin en yhtään tiedä, onko Maisa-kangasta enää myynnissä?

Jenni S. kirjoitti...

Itseasiassa googlekin löysi tuon huvinkankaan - pankkitiliäni ajatellen ei ehkä mikään kovin hyvä löytö ;) Oli maisa kangasta vielä!