torstai 1. maaliskuuta 2012

Yksisarvinen

Tällaisen sain vielä eilen illalla aikaiseksi muiden töiden jälkeen, kun ei ajatus jättänyt rauhaan.


Eli  hulmuavaharjainen yksisarvinen vaaleanlilalla pohjalla. Näitä on tarkoitus tehdä kevääksi lastenvaateputiikki Caacabaanaan,
muutaman muun pipokuvan ohella. Värejä pitää ehkä vielä miettiä, mutta tässä nyt tämä kokeiluversio, josta tulikin mielestäni varsin onnistunut. :)


Musta joustofrotee-liivimekko pienelle tytölle. Tähän aluksi mietittiin kelta-valkoisia puolikuutaskuja, mutta päädyttiinkin yksinkertaisiin kukkiin taskujen tilalla. Ihanan raikas lopputulos. Tulee jo kevään ensimmäiset narsissit mieleen tuosta keltaisesta väristä. :)


Lentsikka hieman erilaisin värein...


Nämä on taas näitä kiireessä räpsittyjä otoksia ennen postiin viemistä...

Muutama kulmapipo... pari nauhoin varustettua hieman pienemmälle lapselle, ja
keskellä kissa, josta toivottiin suklaanruskeaa.
Hetken aikaa mietin, miten mustat osaset (kuten nenä ja suu) erottuvat noinkin tummasta ruskeasta, mutta luonnonvalossa lopputulos ei ollutkaan yhtään hassumpi. Kissapipo menee siis ruskean puvun kaveriksi.


Tietenkin on tullut ommeltua myös tähtiä sydämillä ja sydämiä tähdillä. Ei noihinkaan vaan silti pääse kyllästymään, kun väriyhdistelmät aina vaihtuvat! :)

4 kommenttia:

Kahden pienen tytön äiti kirjoitti...

Tuota hevosta odotellaankin sitten sinne Caacabaanaan, kun tarvisin juurikin Molo Kidsin lilan haalarin kaveriksi tuollaista ;)

Suvi kirjoitti...

Sävyt pitäisi olla juuri sellaisia, ettei ainakaan kovin riitele noiden lilojen asujen kanssa (Molo/Cupcake). :) Laitan kyllä tännekin infoa, kun ovat valmiita matkaan/piakkoin tilattavissa. :)

Hannaliini kirjoitti...

Aivan ihana tuo yksisarvinen! Samoin kukkamekko on hurmaava!

Sari76 kirjoitti...

Voi, että miten ihana tuo musta mekko :)